Vihdoin sain puikoille Manos del uruguay:n silk blendin. Halusin tehdä langasta jonkin käyttöjutun, mutta mietin mihin yksi vyyhti riittäisi. Päädyin tekemään hartialämmittimen hiukan möbiuksen ajatuksella, mutta kahdella kierrolla. Lanka on aivan ihanaa, vaikken pätkävärjätyistä perustakaan (tämä taitaa olla jo ainakin toinen kerta kun sanon näin, pitäisikö muuttaa mielipidettä?!?) Lämmittimen tein 4 mm puikoilla helmineuleena. Kymmenen silmukan välein tein oikean , ja joka toisen näsitä oikeiden silmukoiden jonoista purin. Tykkään. Lanka pääsee oikeuksiinsa, näyttää hiukan tweedmäiseltä helmineuleella neulottuna. Sivuissa tein kavennuksia, jotta lämmitin istuu. Lanka meni melko täsmällisesti kaikki, kulutus oli 95 g.

P1010130.JPG

P1010131.JPG

P1010110.JPG

P1010113.JPG

Seuraavaksi otin puikoille Italiasta ostetun langan Tropical lane Jenny. Se oli vyyhdillä kauniin kirjavaa, mutta neulottuna aika äklökirjavaa. Neuloin ensimmäistä kertaa niin, että toisessa pääsä pyörö puikkoa oli 3.5 pää ja toisessa 4 mm pää. Näin nurja ja oikea pysyivät tasakireinä (oikealla neulotaan siis pienemmällä puikolla) Tästä oli tarkoitus tulla joko hartianlämmitin tai vauvanpeitto lahjakoriin odottamaan jotakuta tarvitsijaa, ja sen verran kirjava tuo on, että taidan päätyä jälkimmäiseen. Langan kulutin kokonaan, 202 g. Ihanan pehmoista tuo kyllä oli neuloa!

P1010148.JPG

P1010150.JPG

Posti on myös ollut ahkerana ja tuonut muutamia kivoja juttuja. Tilasin jokin aika sitten vihdoin itselleni kerijälaitteen, ja eihän sitä voi ilman vyyhdinpuita käyttää. Huutonetistä huusin itselleni 17€:lla 1930 luvun (tai näin väitettiin) vyyhdinpuut. Kelpo kapistus, vaikken tositoimiin vielä ole päässytkään. Nyt sujuu keriminen!

P1010136.JPG

Lisäksi kerijälaitteen mukana tuli tilaamaani merinolankaa, ihanaa sellaista!

P1010098.JPG

Ja ulkomailta sukkatassuja (liukuesteitä) sekä Regian silk lankaa.

P1010100.JPG

Ja nyt ne, jotka ovat jo täynnä nukkekotia, voivat vaihtaa blogia. Alku viikon tein sormet kipeinä ulkokattoa. Päätin tehdä sen paloista, vaikkakaan kattotiilet nyt eivät ole mittakaavan mukaisia (sehän se olisi vielä puuttunut! Nyt se on siistimpi. Operaatio vaati kahdet vanhat sakset, rullan hiekkapaperia ja monta kuumaliimapatruunaa. Mutta on se nyt niin paljon hienompi kuin ennen! Lisäksi nukkekotiin on muuttanut asukas. En tiedä onko tämä se lopullinen asukki, mutta ainakin tällä hetkellä tämä isännöi taloa :) Hiukan pieni se on kalusteisiin nähden, mutta niin pitää ollakin!

P1010140.JPG

P1010142.JPG

P1010144.JPG

P1010107.JPG