Olen maanantaina menossa Mikkeliin sukanneulontakilpailuun. Martan päivän kunniaksi martat järjestävät neulontakävelytapahtuman. Monena vuonna olen tuonne haikaillut, mutta nyt vihdoin pääsen. Osallistun itse kävelyneulojien sarjaan, myös istumasarja on tarjolla. Olin jo neuletapaamisessa kanssaneulojia pyytänyt muistuttamaan tavallisesta kantapään kääntämisestä (itse kun olen vain tiimalaseja viimeaikoina tehnyt), kun luin säännöt, joissa sukan mallina onkin putkisukka (ihan suoraan ei ohje täsmää, mutta idea sama), jota pitäisi neuloa 35 senttiä ennen kärkikavennusta. Silmukat saa luoda ja ensimmäisen kerroksen neuloa istuen, sitten alkaa kävely. Jokaisen kävelijän on saatava neulosta aikaan väh. 10 kerrosta ja käveltyä väh. 5 kierrosta (urheilukenttää ympäri), jotta tulos on hyväksyttävä, eikä saa miinuspisteitä. Lisäksi pisteitä saa juomapaikalla juomisesta, kahvin ryystämisestä tassilta (taitaa jäädä tekemättä, kun vatsa ei kahvia siedä), lasten hoidosta neuloessa. Jokaisesta neulontakerroksesta saa pisteen ja kävelykierroksesta 5 pistettä. Lisäksi kilpailuhenkisestä pukeutumisesta voidaan antaa pisteitä.

Viimeisimpään aloitin jo panostamisen. Ja nyt, jos täällä on muiden kilpailijoiden vakoojia, niin tiedän, mistä olette ideanne kopioineet! ;) Ehken vielä koko asustettani kerro, mutta asussani tulee näkymään urheilullisuus, mutta myös kilpailun aihe. Korviin laitan nämä:

Sukat on neulottu Yarnissiman XS Firestarter Meisenbasket:n langoista. Tuossa paketissa tulee siis minisukan ohje ja 6 kerää Wollmeisen lankaa. Lankaa on kerällä sen verran, että jokaisesta saa yhdet pienet sukat tai kaikki 6 kerää käyttämällä yhdet normaalikokoiset. Näistä Digitessaa ja Spina di pesceä käytin neuloessani 12 silmukalla pienen pienet sukat (siis nämä ovat paljon pienemmät kuin ohjeen tarkoittamat pienet sukat.) Tuo rintanappi vieressä on noin 3 cm halkaisijaltaan, mikä antaa hiukan osviittaa koosta. Ja nappi tulee rintaan tottakai! Koukkujen kanssa molemmat sukat yhteensä painavat peräti 2 g, puikkoina olivat 2,5 mm 10 cm pitkät sormikaspuikot.

Mutta nyt valmistautumaan= laskemaan kumpi on nopeampaa, juosta 400 m vai neuloa 5 kerrosta... :)