Eilen olin menossa koko alkuillan, mutta vielä kotiin tullessa piti rueta leipomaan. Ja olikin kiva kun leivoin, kun mies tulikin kotiin illalla, vaikkei pitänyt yöksi kotiin päästä. Tein ensin helppoja sämpyläruutuja, joiden ohje on Elovena pussin kyljessä.

478361.jpg

Olen nykyjään niin kranttu, että pakastimessa olevat kaupan leivät eivät meinaa mitenkään upota, vaan pitäisi olla itsetehtyä leipää. No onneksi sitä tulee melko vähällä vaivalla ja pakastimessakin usein miten omatekoista leipää on. Vieraille ei tulisi mieleenkään tarjota kaupan leipää. Hassua.


478363.jpg

Tämä "peltileipä" on siitä kiva, että taikina jätetään löysäksi, ei tarvitse vaivata käsin, eikä pyöritellä sämpylöitä. Kohotusaika on puolisen tuntia, mikä minunlaiselle hätäiselle on aivan liian kauan, ja siksi eka pelti jäikin kohottamatta, mutta ihan ok oli sekin, vaikka vähän teeleipämäinen. Kuvat ovat paremmin kohonneesta. Päällä on siis kaurahiutaleita.

478364.jpg

Eilen lueskelin netistä salmiakkimuffinsseista. Ok, myönnetään, muffinssit on uusin leivontavillitykseni. Ruokalan (MTV3) resepteissä oli muffinssiohje, jonne tuli hopeatoffee "sydämeksi" ja jostain muualta luin turkinpippuri rouheesta sitruunamuffinsseissa. Yhdistin mielessäni nämä ohjeet (kun kumpikaan ei muuten vastannut mieltymyksiäni, Ruokalan ohjeessa oli mm. 200g voita, aika paljon!) ja lopputulos oli:

478366.jpg

478367.jpg

Resepti:
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
1- 1 1/2 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä
loraus sitruunamehua
Turkinpippuri rouhetta
Hopeatoffeeta

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi, lisää jauhot siivilöiden ja niiden kanssa vuorotellen rasva ja maito. Kääntele varovasti sekaisin. Lisää makusi mukaan Turkinpippuri rouhetta. Kaada taikina muffinssivuokiin, jätä vuoat hiukan vajaiksi, tökkää jokaiseen muffinssiin Hopeatoffee sisälle ja laita vielä hiukan taikinaa karkin päälle. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.
Korvasin kerman maidolla ja voin ruokaöljyllä, ovat ehkä hiukan "terveellisempiä"...

Alla kuva muffinssin sydämestä:
478365.jpg

Olivat aika veikeitä, suosittelen salmiakin ystäville.

Proseminaari jumitti eilisen päivän, viime yönä valvoin ja sain ideat taas liikkeelle, voi tätä tutkimustön tuskaa... Innolla odotan gradua...*irvistää*