Nyt eletään partioviikkoa, siksi (toivottavasti) olette nähneet niitä huivikaulaisia tyyppejä pyörimässä kouluilla ja työpaikoilla... Hyvää partioviikkoa kaikille partiolaisille, ja jos emme vielä ole näkyneet, vielä on muutama päivä aikaa näyttäytyä partiolaisena! Kuitenkin eletään juhlavuottakin. Tuo alla oleva rannenauha kertoo vuoden teemasta...

544149.jpg

Tällä viikolla on kiirettä pitänyt, siksi uudet päivityksetkin ovat olleet jäässä. Nyt sitäkin enemmän asiaa...Koittakaa kestää!
Aura sai vihdoin palkintonsa arvonnasta, oli tarkoitus liittää Koolaideja mukaan pakettiin, mutta tilaukseni ei ole saapunut, enkä enää malttanut pitkittää tuota palkinnon lähettämistä. Aura sai siis suklaata, lankaa (jonka vyyhdin (vyyhtesin, miten se taipuu?), koska kerä oli sotkussa, näin se meni postissakin helpommin.) Ajattelin lahjoittaa auralle pari saamistani pupuista, kun kynttilöitä oli minulla kuusi, mutta posti oli pahoinpidellyt pupuraukat matkan varrella, vaikka yritin niitä paperilla pehmustaa, olisi vaatinut varmaan kuplamuovia:( Karkit ovat thaimaalaisia kahvikarkkeja.

544152.jpg

Tässä kakkukilpalun tuotos. Täytteenä Marien ohjeesta muunneltua valkosuklaa-mustikkarahka täytettä. Päällä vaahtokarkkikuorrute, joka jäi aivan liian paksuksi, sitä olisi varmaan pitänyt lämmittää ennen kaulimista, että voimat ja kärsivällisyys olisi riittänyt kaulitsemaan sen tarpeeksi ohueksi. Ulkonäkö ja maku oli kiva, vaikka koostumukseen en ollut tyytyväinen. Opinpahan seuraavaa kertaa varten taas jotain. Ei voitettu, mutta joitain kehuja saatiin.

544155.jpg

Sukatkin valmistuivat tänään. Silmukoita 56, puikot 3 (olisi saaneet olla melkein 2,5, mutta en sellaisia omista vielä) ja lankana step. Ja nämähän voi väritykseltään laskea mukaan Project Spectrumiin. Pinkki ja vihreä ovat aika hallitsevia värejä langassa todellisuudessa, kuvassa marjapuuronpunainen näyttää liian ruskealle, vaikka taittuu oikeasti enemmän violettiin.

370514.jpg

544157.jpg

Tässä vielä tiimalaseista lähikuvaa.

544162.jpg

Sitten vielä lankaostoksia. Kun nyt ohuen sukkalangan makuun päästiin, niin tilasin Vihreästä vyyhdistä ale supersockea. Aivan ihanat yllärivärit tuli paketissa, kaikki langat ovat juuri minun värisiä... Nyt vain on sukkaplääh meneillään, mutta syksyksi noilla langoilla saa monet ihanat sukat omaksi ja lahjaksi.

544164.jpg
544167.jpg

Postissa odottaa myös puikkotilaus, pitänee hakea se tänään. "Tilasin" huutonetistä puikkosetin, josta nyt sitten löytyy "kaikenkokoisia" bambupuikkoja ja koukkuja, kun aina uutta juttua aloittaessa se oikea koko puuttuu... Olivat niin paljon kaupan hintoja edullisemmat, että ajattelin sijoittaa nyt kerralla noihin, niin ei tarvitse maksaa paljon enemmän yksittäin ostetuista puikoista, eikä ravata aina kauppaan ja odottaa uuden työn aloituksen innon kanssa sinne kauppaan pääsyä.

Päätettiin Pirkkiksen kanssa aloittaa Tunnettu neuleystävä pariksi kuukaudeksi, kun valitin jossain kommentissa hänen blogissaan (Pirkkis etsi ideoita vaihtoon, jonka hän voisi järjestää ja ehdotin jotain kivaa neulejuttua), kun en snyhyn ehtinyt mukaan, hän ehdotti "privaattivaihtoa". Jännityksellä odotan, että pääsee suunnittelemaan ja saamaan ylläreitä...
Jokohan tässä oli kaikki tärkeimmät?...Ehkäpä...