Minulle on viime aikoina hymyilty, että onko todella ollut niin kylmä kesä, että pitää villasukkia neuloa. KYLLÄ! Vihdoin sain kesälomasukat valmiiksi. Neule oli niin tylsää, että kyllästyin siihen välillä, ja kun en osannut keskittyä lukemiseen englanniksi neuleen kanssa, niin aikaa sukkiin meni. Nyt Harry Potterin rinnalla alkaa neulekin luistaa ja sain sukatkin valmiiksi. Itselle muistiin, että älä koskaan tee perussukkaa ohuesta langasta, siihen kyllästyy. Sukat eivät ole kauniit, mutta "saapassukiksi" ne olivat tulossakin :)

818475.jpg

Toisessa sukassa saattaisi olla pientä hiomista, kun käsiala on ollut aloituksessa liian löysä, mutta saa nähdä jaksaako korjata, kun toimivat noinkin. Sukan erikoisuus oli siis uusi keksintöni (siis ihan itse keksitty, vaikka varmaan joku muukin sen on keksinyt) tiimalasikantapäällä tehty aloitus, josta tykkäsin, se tulee käyttöön uudelleenkin. Sukissa muutenkin tiimalasikantapää, joka on nykyisin lempikantapääni, kun siihen ei jää reikiä. Alla lähikuva kannasta.

818481.jpg

Sukat tehty 2,5 puikoilla, 15 silmukkaa puikollaan ja takaa sileää, edestä joustinneuletta. Perussukat siis. Noihin loppuihin Supersockeihin ja SNY:n lähettämään Regiaan pitäis keksiä sitten joku helppo mutta kiva sukkamalli. Pari malliahan SNY lähetti englanniksi, pitää katsoa riittääkö kieli- ja neuletaitoni niihin. Nyt on viimepäivät tullut vietettyä kirkossa oppaana Harry Potterin ja neuleen kera. Sukkien jälkeen puikoille hyppäsi jotakin salaista. Siitä ei sen enempää. Jotain siis kuitenkin teen, enkä vain laiskottele ;)
Nyt saavat sukat hetken odottaa, jotakin muuta on välillä tehtävä, tai tulee sukkaähky (vaikken noita nyt kovin monia ole tehnyt...)