En saanut lupaustani pidettyä, vielä venyi tämä kirjoittaminen, mutta jospa nyt jo saisin jonkinlaista ohjetta aikaiseksi.

Vihreä stola:

Kirkossa vihreä kuvaa toivoa ja iankaikkista elämää, mutta se on myös kasvun ja elämänvoiman väri. Vihreä on se väri, joka on kirkossamme esillä useimpina pyhinä ns. arkiväri. Sitä käytetään loppiaisesta laskiaiseen sekä helluntain jälkeen adventtiin saakka lähes kaikkina pyhinä. (Lähde www.evl.fi)

Vihreän stolan tein virolaisesta liukuvärjätystä villasta. Liukuvärjäys kuvaa mielestäni elämänvoimaa parhaimmillaan. Väri vaihtuu syvän tummanvihreästä koivunlehden väriseen vihreään. Halusin, että stola olisi eloisa ja sillä kuvastaisi kiitollisuutta elämästä ja toivosta, jota vihreä väri edustaa. Kuitenkin värin vaihtuminen on tarpeeksi hillittyä ja hidasta, että stola vaikuttaa kuitenkin arvokkaalta ja levolliselta. Villapinta luo kotoisan ja lämpimän tunnelman, mitä toivon itse pappina olevani. Lähinnä itse tehdyt stolat ovat minulla matka käytössä kotikasteilla, rippileireillä jne, missä villa antaa kivaa sävyä papin olemukseen. Kirkossahan stolat ovat yleensä samaa sarjaa messukasukoiden ja alttariliinojen kanssa, joten kirkossa näitä ei tule käytettyä. Matkassa villa on kuitenkin loistava materiaali, kun se ei ruttaannu, eikä vie paljon tilaa tai paina. Virolaisen villan kanssa käytin muistaakseni koon 3 puikkoja ja virkkuukoukkua. Tämän langan sijasta stolaan voisi sopia muutkin vihreät langat. Itse mietin ensin käyttäväni tähän kauniin vihreää alpakkaa (jonka pinta olisi tuonut mukavaa pehmeyttä) mutta alpakka päätyikin myöhemmin sormikkaisiin. EDIT: Lankaa tähän meni 66g.

Vihreässä stolassa silmukoita oli 17. Stolan leveys on n. 9 cm. Stolan pituus riippuu kantajan mieltymyksistä ja pituudesta, mutta yleensä nuo yltävät ainakin puoleen reiteen. Minun stolani on 230 cm pitkä. Itse olen kyllä hyvin lyhyt. Ja tämä stola siis näytti päälläni tältä:

1663557.jpg

Silmukoiden luomisen jälkeen neuloin aina oikeaa kymmenisen senttiä (tuo väli on pingotuksen ja silityksen jälkeen n. 12 cm). Tämän jälkeen päättelin neuleen viimeistä silmukkaa lukuunottamatta ja aloitin ruutuvirkkauksella ristikuvion. Vihreässä stolassa ruutuja tuli yhdeksän. Aloitin virkkauksen viidellä ketjusilmukalla, tein pylvään neulekerrokseen, 3 ketjusilmukkaa ja pylväs, 3 ketjusilmukkaa ja pylväs jne. Rivin päätyttyä tein taas viisi ketjusilmukkaa (joilla vaihdoin suunnan) ja tein seuraavan pylvään edellisen kerroksen pylvääseen.
Tyhjät ruudut syntyivät siis ketjusilmukoista ja pylväistä ja täydet ruudut kolmella pylväällä. Mallikuviossa valkeat ovat tyhjiä ruutuja ja mustat täysiä.

1850979.jpg

Kuvion jälkeen poimin virkkauksen reunasta 17 silmukkaa ja jatkoin aina oikeaa seuraavalle kuviolle saakka. Päättelin jälleen neuleen ja aloitin virkkauksen. Nyt kuvio täytyy tietenkin tehdä ylösalaisin. Virkkuuosion jälkeen poimitaan taas silmukat ja jatketaan aina oikeaa kymmenisen senttiä.

Koristeluihin käytin Novitan Gold- lankaa. Ristin ympärykset ompelin pitkillä pistoilla edestakaisin, niin, että molemmille puolille syntyi ristille rajaukset. Kristusmonogrammin (Tuo kuvio, jossa on P ja X, eli kreikan kieliset Kristuksen nimen alkukirjaimet, päällekkäin) tulisi olla niskassa keskellä. Sen virkkasin neuleeseen. Näin se jää kaikkein kauneimmin, eikä rutista neuletta.

1755935.jpg
Tässä lähikuvaa niskan kuviosta. Yksinkertainen on kaunista, oli tässä ajatuksena.

Pingotukset ja silitykset kannattaa tehdä ennen viimeistelyjä, tuo Gold ei tykkää silityksestä. Vaikka kokeilin kyllä silittää sitä, eikä se suuresti siitä kärsinytkään. Lähinnä itse jouduin märkänä muotoilemaan neuleen ja virkkuun yhdistelmäkohtia, että sain reunat tasoittumaan.

Valkea stola:

Valkoinen kuvaa kirkossamme iloa, puhtautta, autuutta ja kiitosta. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaan ja enkelien symboli. Valkoista käytetään suurina juhlina ja sen rinnalla voidaan käyttää hopean ja kullan sävyjä. (Lähde evl- nettisivut ks. edellä)

Tarkoitus oli alunperin tehdä valkeaan stolaan koko pitsikuvio kullan väriseksi, joko pelkällä kultalangalla, tai kultaisella ja valkoisella yhdessä. Päädyin kuitenkin yksinkertaisempaan. Pidän yleensä kasteilla valkoista stolaa, koska se liittyy vahvasti kasteen symboliikkaan, eikä kotikasteilla kirkkovuoden värit näy muutenkaan. Samoin hautajaisissa meillä pidetään valkeaa, halutaan korostaa toivon näkökulmaa surunkin keskellä. Siksi en halunnut liian koristeellista stolaa, että se käy kaikenlaisiin tilanteisiin.

Valkoisen stolan tein kaksinkertaisella Floricalla. Puikkoina olivat 3,5 puikot. Silmukoita tässä oli 20. EDIT: Langan kulutus oli 111 g. Ristikuvioon tuli ruutuja kaksi vähemmän kuin vihreään. Muuten stola on samalla tavalla tehty kuin edeltäjänsäkin. Valkoinen on hiukan vihreää leveämpi ja parikymmentä senttiä lyhyempi, olisi ehkä hiukan saanut olla pidempikin, mutta noinkin yltää puolireiteen minulla. Valkoisen ristikuvio on tässä:

1851012.jpg

Risti tulee siis reunoihin asti tässä versiossa.

Tässäpä kai tärkeimmät ohjeet, jos on kysyttävää, niin heittäkää kommenteilla.

Sain Fifini valmiiksi, enää tarvitsisi siihen napit tehdä, niin pääsisin teille esittelemään. Mutta ensin täytyy löytää askartelukauppa...

EDIT: Kuva lisäys.