Neuletehdas pyörii omalla painollaan, vaikka tätä tyttöä ei ole kutimien kanssa hetkeen neuletapaamisissa tai muissa meiningeissä tavattu. Työ on pitänyt kiireisenä, mutta vastapainoksi parasta on neulominen ja aivoton tv- ohjelma tai elokuva. Miehen kanssa ollaan oltu hyvin vähän yhtäaikaisesti kotona, joten siksikin TV on hyvä seura iltaisin, kun ei muuta jaksa.

Täällä on valmistunut hattu äidille, joka on huovuttamista vaille valmis. Toivottavasti tällä kertaa huopuu oikean kokoiseksi eikä jää valtavaksi, kuten vuosi sitten. Hattu on Pirtin Kehräämön hahtuvaa ja menekki oli 6 puikoilla 76 g. Hattu saa odottaa huovutusta hetken. Puikoilla on nimittäin yksi pari laiskan naisen ballerinatossuja, jotka saavat lähteä samaan pesuun.

2004609.jpg

Lisäksi oli testattava Nallen syyssävy, jonka ostin joskus jo alku syksystä. Väri on kyllä herkullinen ja raidoitus ihana. Tosin kevät ja talvi houkuttelevat vielä enemmän. Nallesta syntyi 2,5 puikoilla lapaset. Itsellä lapasia tuntuu olevan, joten tein lapaset lähetystyölle myyntiin. Pienikätisen naisen tai nuoren lapaset noista tuli. Hiukan pienehköt itsellekin. Mutta kivat silti ;)

2004654.jpg

Lisäksi päätin vielä hiukan parannella mustia sormikkaitani. Kun aina ovat hanskat hukassa. Tein mustasta Mambosta nyörin yhdistämään sormikkaat toisiinsa. Mamboa kului hurjat 7 g.

2004640.jpg