Hyvää pääsiäistä! Minulla tämä on ollut hurjan kiireistä aikaa, onhan kyseessä kristikunnan suurin juhla. Nyt vihdoin ehdin raportoida Sny paketin, näyttää neulomuksiani ja kertoa matkasta. Käsityöt ovat postauksen lopussa, jos tahdot skipata matkan, siirry sinne.

Ihan ensin Sny paketti, joka tuli jokunen päivä sitten.Sain ihanan paketin, jossa oli puikkomitta (jolla voi myös laskea tiheyksiä), kaunista lankaa sekä pääsiäistervehdys kortin ja suklaan kera. Lanka ja tiheysmitta olivat ihan uusia tuttavuuksia minulle. Käyttöön menevät! KIITOS SNY!

3433369975_c4a65f1318.jpg

Olin siis reissussa Thaimaassa pari viikkoa. Kesälomat piti pitää pois nyt, kun kesällä ei ehdi, kun työsuhde loppuu. Matka oli äkkilähtö, emmekä tienneet mitä tuleman pitää, mutta kivaan paikkaan päädyttiin ja hotellikin oli tosi hyvä. Lomailimme Etelä- Thaimaassa, lennot olivat Krabiin, ja hotelli oli Ao Nangissa. Tuo oli aika turistipaikka, mutta vuokrasimme mopon, niin pääsi hiukan liikkumaankin :) Lisäksi lensimme muutamaksi päiväksi Malesiaan Kuala Lumpuriin kaupunkilomailemaan. Matka oli rentouttava ja ihana, lämmintä oli öisin yli +25c ja päivisin reilusti yli 30 c.

Tämä oli toinen kertani Thaimaassa, ja pidän kyllä hirmuisesti tuosta maasta. Edellisen kerran liikuimme enemmän paikallisten alueilla, joten kulttuuriin sai ihan erilaisen kosketuksen, mutta turistikohteessakin paikallisten aurinkoisuus on nähtävillä. Kulttuuriero Malesiaan oli huikea. Kuala Lumpuriin ei jäänyt kaipuuta, mieluummin menisin uudelleen Bangkokiin, missä kävimme edellisellä reissulla. Kaupungin pakollinen nähtävyys Petronas twin towers tuli nähtyä, ja käytiin nousemassa niiden lasisillallekin. Päivä vaan oli sateinen, niin sillalta sai aika heikosti kuvia.

3433358775_12d123bc97.jpg

Petronas twin towers yövalossa.

3434166554_6d6fcb88d3.jpg

Eräänlainen haaste Malesiassa :) HUOM!  Ei vessapaperia.

Kuala Lumpurista mukaan tarttui silmälasit ja aurinkolasit, kun huomasin saavani molemmat samaan hintaan tai itseasiassa halvemmalla kuin Suomesta aurinkolasit vahvuuksilla. Myös lankakauppaan törmäsin. Uskomatonta, mutta totta, kävin sisällä hetkisen ja tulin tyhjin käsin ulos (asiaan vaikutti, että miehellä oli siinä vaiheessa meidän rahavaramme)

Thaimaan puolella ei lankakauppoja näkynyt. Krabista yritin niitä etsiä, mutta huonoin tuloksin. Krabin reissun saldoksi jäi kävelyä, kengät ja kuva temppelistä, jonne emme päässeet sisälle. No onneksi kaupungin ulkopuolella oli pari kauppakeskusta, joista teimme hyviä vaate ym. löytöjä.

3434163160_84a6748a31.jpg

Ruoka Thaimaassa on hyvää. Molemmilla reissuilla olemme suurimmaksi osaksi harrastaneet paikallisia keittiöitä ja kadunvarsikojuja. Kun reissussa ollaan, niin täytyyhän sitä paikallisia erikoisuuksia testata. Viime reissulla maistelimme mm. paistettuja toukkia. Tällä kertaa taisimme hurjimmat elämykset välttää, mutta aina jotakin outoa matkalla kohtaa ruuassakin. Ensimmäinen eksoottisuus oli jäätelö. Mies luuli ostaneensa tavallisen jätskin, mutta herkku sisälsikin papuja!

3434162266_766c1be36f.jpg

Markkinoilta ostettiin paikallisia jälkiruokia, joista yhtenä oli allaoleva riisiannos. Riisin sekaan kaadettiin kookosmaitokaakao (?!) ja jotakin papuja jälleen. Tämä näytti suklaalle, mutta ei siltä todellakaan maistunut :)

3434171520_f86e8f63c0.jpg

Sitten bongattiin hauska ravintolamainos: "Soho indialaista ruokaa, grillattua, kalaa ja kovakuoriaisia. Maku- elämys!!!" Vastaava ruotsinnos kovakuoriaisista oli skaldjur, joten kyseessä oli ehkä äyriäiset, ei houkutellut meitä syömään tuo mainos :)

3433357859_d2d16e08e9.jpg

Thaimaan hintatasohan on hyvin edullinen, katukeittiöstä ruoka- annoksen saa reilusti alle eurolla, ravintoloissa, joita paikalliset käyttävät, annokset ovat parin kolmen euron luokkaa. Turistipaikoissa hiukan enemmän. Ruoka on kyllä yksi parhaista jutuista reissuilla ;) Katukojuista tuli ostettua eksoottisia hedelmiä kokeiluun ja monenmonta suklaa- banaani "pannukakkua", joka ei kylläkään vastannut meidän pannariamme.

Tietenkin reissussa tuli oltua myös rannalla, ja käytyä paikallisessa thaihieronnassa.

3434164086_7e665c6ca5.jpg

Paikallisia simpukankerääjiä työssään, simpukoista tehtyjä koruja ja käyttöesineitä oli myynnissä monessa kojussa.

3434168258_7989b3825d.jpg

3434169064_b73836faed.jpg

Rannan toisessa päässä oli apinoiden oleilupaikka. Vihdoin kolmannella kerralla tuonne mentyämme mekin näimme vihdoin apinoita. Jostain syystä ne eivät aiemmin olleet paikalla. Suloisia otuksia, mutta myös melkoisia varkaita ;)

3433365553_0f5448d3fd.jpg

Mopolla päädyimme syöttämään norsua. Ihana ja mahtavan kokoinen eläin!

Sitten niihin käsitöihin. Reissussa oli mukana yhdet keskeneräiset sukat, lankaa huiviin ja toiset sukkalangat. Regia softista olin tehnyt Suomessa jo yhdet sukat, ja aloittanut toiset.  Noista toisista tuli ensimmäiset koskaan pyöröpuikoilla yhtäaikaa neulomat sukkani! Jotenkin en ole koskaan hoksannut tuota tekniikkaa, mutta nyt sen opettelin. Hyvät tuli. Ensimmäiset pehmosukat neuloin tavallisesti yksi kerrallaan 3mm puikoilla ja toiset sitten yhtäaikaa pyöröllä. Molemmat ovat kärjestä aloitetut. Ensimmäiset ovat pidempi vartiset ja noin kokoa 40, kulutus 55 g. Toiset ovat sniikkerien näköiset, ja loppuvat heti kantapään jälkeen, koko n. 37 ja kulutus 40 g. Sijoituspaikka sukille oli lahjakori, elleivät pienemmät sitten lähde omaan käyttöön.

3433353423_f3c3c877c6.jpg

3434174164_a48b96fb73.jpg

3433368429_8633ebd4bd.jpg

Kuvat pienemmistä sukista ja tekovaiheesta, ihan oikeasti samalta puikolta tuli yhtä aikaa kaksi sukkaa!!!

3434250203_d6c5aa7d54.jpg

Isommat sukat. (valo huono)

Puoli reissua olin neulomatta, kun huivi, jota aloitin, ei tahtonut onnistua. Pitsistä tuli huonoa, ja kun isompia puikkoja ei ollut mukana, ei voinut kokeilla parantaisiko ne asiaa. Kaksi aloitusta ja purkua tein ennen kuin uskoin, ettei tuo vaan toimi. Sukkalankaa oli myös mukana, mutta koko ajan luulin, että puikot olivat niille vääränkokoiset, enkä voinut muka neuloa. Sitten tulin testanneeksi pahimmissa vieroitusoireissani lankaa ja puikkoja yhteen ja sain huomata, että puikot olivatkin oikean kokoiset. Siispä reissussa syntyi Regiasta pyöröpuikoilla sukat. Värit ovat Kaffe Fassetin suunnittelemat. Minulla oli molempia väriyhdistelmiä yksi kerä ja tarkoitus oli ne jotenkin raidoittaa yhteen, mutta värit olivat liian samantapaiset vuorotellen raidoitukseen. Päätin sitten tehdä yhden sukan yhdestä kerästä, niin, että sukista tulisi erilaiset keskenään. Kuitenkin kantapään kohdalla huomasin, että juuri kantapään loppuun värit ovat kulkeneet kerran läpi, ja keksin vaihtaa sukkien langat siinä vaiheessa keskenään. Sattui vielä niin sopivasti, että varteen mahtui juuri yksi värikerta. Eli toisen sukan varren värit toistuvat toisen sukan terässä samassa järjestyksessä. Neuloin sukat kaksinkertaisella langalla 3mm pyöröillä. Melkoista peltiä meinasi neuleesta tulla, mutta pingotuksessa neule pehmeni sopivaksi. Kulutus oli 91 g, ja sukkien koko n. 37, varsi on puoleen pohkeeseen. Nämäkin menivät lahjakoriin. Värit ovat kauniit, vaikka Fasset varmaan hirttäisi minut tästä kerien sekoittamisesta toisiinsa :)

3433366383_11f567a5f0.jpg

Pikavilkaisulla kerien vaihtoa ei edes huomaisi, koska samat värit toistuvat molemmissa kerissä.

3434278603_4e14714dbc.jpg

Villasukkien neulontaa 30 asteen lämmössä aamutuimaan, hiukan suomalaiset äijät hotellinaapurissa hymyilivät ;)

3434176028_6ea53b2dca.jpg

Pingottumassa.

Viime kesänä tuli puheeksi lähetyskasvatussihteerin kanssa eräs vanha seurakuntalainen, joka tekee kaikenlaisia puujuttuja myyntiin lähetyksen hyväksi. Minulla alkoi raksuttaa ja kysyin voisikohan hän tehdä minulle sukan pingottimet. Siitä lähti asia eteenpäin ja piirsin miehelle mallin. Nuo ovat hyvän aikaa olleet jo valmiina ja nyt vihdoin sain pingottimet itselleni. Mies olikin samalla tehnyt noita 7 paria!!! Otin noista itselleni tilaamani 3 paria. Pingottimet pitäisi vielä maalata kivannäköisiksi, mutta testikäytössä nuo osoittautuivat aika oivallisiksi kapistuksiksi, vaikka aika summittain mallin piirsin. Pingottimen koko on n. 37-38. Aika monelle sai töissä selittää mitä nuo ovat, kun yhden päivän lojuivat työpöydälläni.

Mutta jos siis jollain on halua ja tarvetta ostaa lähetystyön hyväksi maalatut tai maalamattomat pingottimet kokoa 37-38, niin ilmoittakoon!

Loppuun vielä kuva pyyhkeistämme hotellilla. Joku oli näprännyt tuollaisen ihanan tervetuliaisen :)

3434161398_7d852de936.jpg