Täällä on viime päivät sairastettu kuumeessa keuhkoputkentulehdusta jälkitautina Thaimaasta saadusta flunssaviruksesta. En muista koska viimeksi olisin ollut näin pahasti kuumeessa ja näin poikki jonkun taudin takia. Tulipahan nyt sitten oikeasti jäätyä sairaslomalle, kun tuli kuumettakin.

Kipeänä olon keskelle on täytynyt saada vähän piristystä. Ensimmäinen päivä meni niin, etten edes jaksanut neuloa. Sittemmin olen jatkanut keskeneräistä Vihervaaraa piiiitkästä aikaa.

Tänään oli ensimmäinen päivä, kun oli vain lämpöä ja jaksoin sitten suihkuunkin raahautua. Kuitenkin ajattelin, että jos on mentävä suihkuun, niin miksen samalla laittaisi aiemmin ostamaani 10 min hiusväriä päähäni. Ensimmäinen piristysruiske saatu, hiuksista tuli kivat ja nopeasti ja vaivatta. Kuva ei tee oikeutta värille, mutta punaruskea on lopputulos.

3462292133_a6cd1d052e.jpg

Jo ennen sairastumista olin saanut valmiiksi puikoilla olleet sukat Trek XXL langasta. Väri näytti aika hurjalta kerällä, mutta sukista tuli ihan hauskat. Siis pinkkiä, violettiin vivahtavaa, keltaista ja oranssia. Sukat on neulottu kaksinkertaisella langalla 3,25 mm puikoilla. Lankaa n. 37 kokoisiin naisten sukkiin meni 77 g. Nämä päätyivät pingotuksen jälkeen lahjakoriin.

3463108236_97f293c410.jpg

3463105506_2e8f87dfe0.jpg

Tänään oli käytävä kaupassa, kun ruoka alkoi olla loppu. Samalla reissulla hain neuletapaamisesta eräältä kanssaneulojalta tilaukseni. Tehtiin yhteistilausta Colinettelta ja minä tilasin kaksi kappaletta Creative Jitterburg packia. Voi mitä ihanuuksia! Aika pienin tappeluin saatiin sovittua, mitkä paketit ovat minun pakkaukseni (näitä kun olivat tilanneet muutkin) Tässä pitäisi olla lankaa n. 500 g. Tuo yksi pinkki vyyhti on tosiaan sen verran räikeä, että kuvassa pinkki palaa rikki.

3463111176_b31ae11479.jpg

Lisäksi tänään sain vyyhdittyä valkean Florican ja upotin sen Kool Aidiin. Tämä on yhtä tulevaa projektia varten. Toivottavasti siitä tulee kivaa neuleessa. Nyt lanka näyttää kivan violetti- valkealta, mikä oli tarkoituskin.

3462294949_c4c3fa3b4e.jpg

Huomenna olisi vielä työterveyslääkäri aika, tänäänkin on ollut lämpöä, eikä olossa ole hurraamista. Huominen on ainakin vielä oltava sairaslomalla. Blaah.