Lapin ruskaretkellä bussissa neuloin lapasia. Yhden parin olin jo tehnyt aiemmin, mutta onnistuin neulomaan kaksi samankäden lapasta, näin siis voi käydä, kun magicloopin kanssa kikkailee... No lankaa onneksi oli vielä toinen 50 g, joten lapaset saivat myös toiset parit. Lapasiin neuloin Kauneimmat neulemallit kirjaa mukaillen syksyisen lehden kämmenselkään. Lanka oli niin syksyisen väristä, että siihen oli kiva ruska aihe keksittävä. Kaksiin lapasiin lankaa meni 100 g. Lankana Loft ja puikkoina jotakin 4,5 ja 5,5 väliltä. Toiset lapasista menivät bussin arpajaisvoittoihin ja toiset jäivät lahjakoppaan.

Hyvällä mielikuvituksella tässä näkee lehdtikuvion, kameralla ei ollut helppo sitä vangita.

Olen ilmoittautunut sukkasatoon, mutta vielä yksiäkään sukkia en ole esitellyt. Nyt ensimmäiset. Ensimmäinen Wollmeise pääsi puikoille samaisella Lapin reissulla, mutta nyt vasta saan valmista raportoitua (sukat itsessään ovat olleet valmiit jo jonkin aikaa, mutta tänään sain ne pääteltyä). Otin mukaan langan lisäksi Raverlyn Brainless- ohjeen, joka oli kyllä miulle kaikkea muuta kuin aivoton. Reissussa taisin noita useampaankin otteeseen purkaa, viimeisimmän kerran neulottuani sukan kantapään, purin alkupalmikkoihin saakka, kun olin kolmion kääntänyt molemmin puolin samalla kaaviolla. Valmiissa sukissakin on varmaan vaikka kuinka monta omaa sovellusta ja oikaisua, kun ei riittänyt ymmärrys neulomaan englanniksi tuolla ohjeella. Mutta malli on ihana ja lanka vielä ihanampaa! Väri Regenbogen ja lanka on 80/20 twin laatua. Sukat on pienimmällä koolla tehty ja siitä pienennetty jonkin verran. Koko 36-37. Lankaa meni 76 g. Neuloin sukat 2,5mm sukkapuikoilla, kun äly ei riittänyt neulomaan kahta kuviota yhtä aikaa :)

Wollmeisen myötä perun sen, että olen sanonut vihaavani värikkäitä pätkävärjättyjä lankoja. Vihaan vain huonolla värisilmällä tehtyjä sellaisia. UGH :)

Toisetkin sukat hyppäsivät puikoilta, niihin lankaa meni 79 g, mutta nämä ovat toistaiseksi salaisuus.