Seuraa kuva-arvoitus, mikä yhdistää kaikkia näitä juhannusruokia?

Oikea vastaus on juusto. Meillä syötiin juhannuksena juustoa joka ruuassa, kuvissa olevien lisäksi vielä parissa muussa ruuassa juusto esitti sivuosaa. Pääsin siis mukaan piiiiitkästä aikaa hopotuskampanjaan, ja tällä kertaa hopotettavana oli Valion juustopikarit. Meidän Citymarketista löytyi vain neljää erilaista pikaria, vaikka niitä viittä on. Meidän juhannusruuissa oli siis käytössä Salaneuvos kuutiot (kätsyjä coctailtikkuihin), mozzarellaraaste, pastajuustoraaste (joka oli kyllä hiukan liian murua minun makuun) sekä Forte- salaattijuustolastut (nämä oisivat voineet olla hiukan paksumpia, niin olisivat tulleet paremmin salaatissa esiin, mutta olivat silti lempparini näistä tuotteista) Hyviä tuotteita olivat kaikki, kun ilmaiseksi sai ;), ehkäpä ostan toistekin, ainakin salaattijuustolastuja. Jos jollakulla on kokemuksia, tai kiinnostuit tästä, niin ilmaise itsesi, niin saan lisättyä kommenttisi raporttiini.

Ja, jos jollekin on epäselvää, mitä hopotus on, niin kerrattakoon vielä. Hopottajat saavat kampanjoihin liittyen testattavaksi erilaisia tuotteita ja kertovat sitten tuotteista ja niiden kokeilusta muillekin. Hopottajia ei makseta siis mainostamaan vaan ideana on nimenomaan kertoa rehellinen mielipiteensä.

EDIT: Hintoja kyseltiin, Hopotusmanuaalin mukaan suositushinnat ovat:

Salaneuvos juustokuutiot 150 g 2,59 €

Pastajuustoraaste 130 g 2,60 €

Juustomuru 150 g 2,59 €

Forte-juustolastut 90 g 2,10 € (pakkauskoko pienempi)

Mozzarella raaste 130 g 2,59 €

Meidän kaupassa hinnat vaihtelivat Forten 1,95 € hinnasta mozzarellan 2,70 € hintaan. Kaikki tuotteet ovat laktoosittomia!