Olin tänään ekumeenisessa kyläkirkossa ihanassa pienessä erämajassa, ja sain kauniita luonnonkukkasia kyläläisiltä. Kävipä kutsu erään kylän naisen kotiin harjoittelemaan aurinkopainotekniikkaa ja huovuttamaan hänen kanssaan... Ihanaa, käsityöläisen unelma täti! On nuo maaseudun ihmiset niin ihania muutenkin, kanssakäyminen on jotenkin niin välitöntä. Sain myös kehuja, joten olipa kaikkiaan kiva kirkko. Ainoa vaan, että kuulin tangokuningatar Saija Tuupasen olleen paikalla. Enkä minä tunnistanut häntä, vaikka kaikki paikalla olijat kättelin. Ihan hyvä etten tajunnut, ois voinut laulut hiukan jännittää eritavalla. Kukat päätyi ikkunan alle, kun en heinien takia uskaltanut sisälle ottaa.

720485.jpg

Eilen häissä näin serkkuni päällä hänen itsetekemänsä Mikkelin muinaispuvun. Ainoastaan korut ovat tilattuja, kaikki muu on alusta asti (kankaiden kutominen, kengät yms.) tehty itse. Uskomatonta. En voinut muuta kuin tuijottaa pukua ja kunnioittaa serkun taitoa ja kärsivällisyyttä. Heti iski haave, että josko minäkin joskus... Väri olisi aivan minun ja Mikkelissä syntyneelle Mikkelipuku olisi ehdoton. *kade*

720466.jpg

Tuunasin taas tossut. Äiti tilasi nämä itselleen. Äidille nuo kyllä kuuluukin, on se "ihan oikee rinsessa". Tänä viikonloppuna ollut tapahtumassa, jossa olisi pitänyt nukkua teltassa, mutta tämä rinsessahan ei telttaan uskalla mennä, vaan nukkuu autossaan ;) On se vaan niin hassu :) (hyvässä mielessä) Miten meistä lapsista on voinut tulla partiolaisia? Vaaleanpunaisia ei enää ollut, mutta ehkä nuokin menee.

720469.jpg
720475.jpg

Vielä ehtii osallistua arvontaan!