
Käsitöitä, ajatuksia, leipomuksia, tuntemuksia yms. Iloista ja vähemmän iloista arkea, jota seurakunnan työ värittää. ETHÄN KOPIOI IDEOITA, KUVIA TAI TEKSTEJÄ LUVATTA!
Töissä on ollut hoppua, riparit ja kertausharjoitus ovat pitäneet tämän papin reissussa lähes tauotta koko kesäkuun. Nyt ajattelin hetkeksi istua koneelle, ja laittaa jonkinlaisen päivityksen. Ensimmäisellä riparilla tuli neulottua tosi vähän ja sen takia ei paljon ole näytettävää, mutta jotakin sentään.
Jitterbugista syntyi sukat, kokoa n. 39-41, puikkoina taisi olla 2,5 mm sukkapuikot. Lankaa kului 94 g, eli aikalailla kaikki se mitä minulla oli (tämäkin creative packista). Kärjestä aloitettu, molemmat sukat erikseen neulottu. Päällä tuo perinteinen sukkapitsi. Lanka näytti pahasti pätkävärjätyltä, mutta lopputulos oli tosi nätti. Värit sointuvat toisiinsa ja toistuvat tasaisin välein. Ihanaa lankaa siis, vaikka en sen enempää sinisestä kuin pätkävärjäyksestäkään yleensä pidä. Lahjakoriin menevät. Tykkään!


Näiden jälkeen puikoille lähtivät lapaset, mutta niistä lisää myöhemmin, päättelyt on vielä tekemättä.
Juhannuksena aiemmin esittelemäni huivi pääsi vihdoin käyttöön, omistaja oli onnellinen ja piti huivista! Myös neuloja oli harvinaisen tyytyväinen kättensä tulokseen, kerrankin voi vilpittömästi sanoa onnistuneensa. Tässäpä muutama kuva:



Mutta toivottavasti seuraava päivitys tulisi hiukan nopeammin kuin tämä ;) Niin ja olen mukana syksyn salainen neuleystävä ringissä.
Pastoraalikurssilla virkkailin hattua. Halusin vihervaaran kaveriksi kesäisen raikkaan hatun. Päätin virkata sen Korialta ostamastani Novitan pussi Cottonista. Malli oma, yrityksen ja erehdyksen kautta muokkailtu. Koukku oli numeroa 4 ja lankaa kului 51 g. Kuvat on otettu sisällä, kun hovikuvaaja oli vähän väsynyt, mutta jospa noista selvän saisi ;)


Tilailin Hopealangan nettikaupasta hopealankaa ja muutaman makean veden helmen. Huivikorun jo langasta vääntelin. Ei tämä kaunis ole, mutta ensimmäiseksi ihan ok. Käyttöön menee :)


Lisäksi kurssilla sain sukat hyvälle mallille, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt kuluukin seuraava viikko ja hiukan ylikin riparilla ja taas joutuu miettimään minkä verran lankaa tarvitaan mukaan, jotta se riittää :)
Tilasin jonkin aikaa sitten Colinnettelta Jitterbug creative packin, jossa oli pieniä vyyhtejä erivärisiä Jitterbug lankoja. Tuo lanka on ihanan pehmoista merinovillaa, ei kutita, tuntuu lähinnä tosi pehmoiselle puuvillalle :) Pätkävärjäys kaunistaa langan kauniin lämpimiä sävyjä. Punainen lanka halusi tulla kämmekkäiksi. Tarvitsin töihin ja neulontaan pitkät kämmekkäät lämmikkeeksi. Usein lyhythihainen paita on muuten sopiva vaatetus keväisin ja kesäisin, mutta ilmastoinnin vuoksi käteni palelevat töissä tietokoneella. Sama ongelma on välillä kotona neuloessa. Tarvittiin siis sormet vapauttavat, mutta lämmittävät vaatekappaleet.
Malli on oma, pitsi on yksinkertaista 4 oikein, lk, 3 oikein yhteen, lk, 4 oikein jne. ja "hihansuu" virkkaukset viuhka virkkauksella. Olen tyytyväinen. Nämä ovat aivan ihanan neitimäiset ja kauniit, ja kätevät kaiken lisäksi! Lankaa kului 65 g, eli ihan paria grammaa vaille koko vyyhti. Puikkoina oli 2,5 puikot.




Ensi viikolla olisi taas koulutusviikko. Saa nähdä kuinka paljon kehtaisi pakata lankoja mukaan ja kuinka pahasti neulontaa kurssilla katsotaan. Luulen, että tuottelias viikko tulossa, jos aion hereillä pysyä luennoilla :)
Ensi viikonloppuna päästään juhlimaan ylioppilasjuhlia ja ystävän pappisvihkimystä. Juhlintaa siis tiedossa heti kurssin perään ja paljon kilometrejä ympäri Suomen teitä...
Äitienpäivänä esitelty äidille tehty juhlahuivi valmistui. Lankana siis Novitan Rose mohair (705) ja mallina Alice's Cheshire Cat Stole. Rakastuin malliin välittömästi. Tämä oli ensimmäinen huivi, jossa olen käyttänyt helmiä neuleessa. Huivista tein tarkoituksella viittamaisen. Puikkoina oli 3mm pyöröt (ensin Knitpicksit, mutta toisen katkettua (istuin tyhmänä päälle) addin metalliset puikot) Huivin paino valmiina oli 263 g ja koko pingotettuna n. 200 cm x 92 cm. Lisäksi tein helmistä kiinnityssydämen tuohon huiviin. Alku ja loppu huivissa eivät näköjään ole ohjeen mukaiset, mutta hyvin sopivat huiviin silti.
EDIT: Virkkuukoukulla neuvottiin ohjeessa pujottamaan helmet, mutta kun en tarpeeksi pientä virkkuukoukkua omistanut, tein avuksi itselleni rautalangasta helmen kiinnitys härvelin. TOIMII!








Viime viikolla sain myös huivi vaihdon huivin. Huivin lähetti Kirsi Kipakan käsitöistä. Huivi on Dropsin lin- pellavalankaa. Tämä on aivan mahtava! Tänään kirkkoon mennessä oli jo päällä. Pellava on tosi kivan tuntuista päällä, kivan väristä ja ihanasti laskeutuvaa. Malli ja lanka sopivat täydellisesti! Malli on Kirsin oma. Katsokaa nyt kuinka kaunis se on! Mustan paidan kanssa vielä kauniimpi! Ja juuri sopivan kokoinen. KIITOS TUHANNESTI!


Olen jonkin aikaa etsinyt huiviin kiinnittäjää ja viime viikolla samana päivänä löysin tähän kaksi ratkaisua. Aiemmissa kuvissa esiintynyt "puikko" on Anttilan hiuskoruja ja sopii huiviin kivasti. Tuon pellavaisen huivin kanssa tämä "tikku"kiinnitys on aivan mainio. Lisäksi Ideristä kävin ostamassa ystävälle lahjaa ja samalla löysin alla olevan kauniin ja puhuttelevan rintakorun.

Tällä viikolla sain ja lähetin viimeisen Sny paketin, joten nyt on paljastuksien aika. Minun Sny:ni oli Marja Hippusia- blogista. Olenkin Sny kierroksen aikana tuolla muutaman kerran vieraillut, mutta en arvannut, että täältä ovat pakettini kotoisin. Sny:n kanssa oli käynyt myös hauska sattuma, joka todistaa, että maailma todella on pieni, Marja on pyöritellyt palkkojani gradun tilaajallani silloin gradun kirjoitus aikana :) Mutta viimeiseen pakettiin. Tämä oli täynnä kaikenlaista tarpeellista! Ihanaa viron villaa kauniin keväisessä sävyssä, Knit n style lehti suoraan Amerikasta, söpö neulasiili (miun sympatiat on aina ollut siilien puolella, joten sopii mainiosti, ja kun neulatyyny on aina tarvittaessa hukassa, niin siksikin), silmukkamerkkejä (joita olen kaipallut) ja silmukkapidike"hakaneulat" (olen noin neljä kertaa jo ollut kaupassa tällaiset kädessäni, mutta en ole saanut ostettua, tulivat tarpeeseen) KIITOS! Kiitos myös koko keväästä, olen saanut ihanaa iloa ja valoa paketeissa :) HALAUS!


Sitten omiin paketteihin. Minä olin salaisena ystävänä Sini helmille. Ja paketit näyttivät tältä:
Thaimaan reissun takia yhdistin kaksi ensimmäistä pakettia, joten ensimmäinen muistaminen oli hiukan isompi: Kaffe Fasset kirja, karkkia äidille ja lapsille, teetä ja Noron sukkalankaa.

Seuraavassa kuussa lähetin paketin sijasta vain pienen muistamisen ja vinkkejä tulevasta. Tällöin postiin lähti enkelikarkkeja, pienen pieni 10 g Opal kerä, riipus ja heijastin ja kortti. Kortissa vihjasin, että paketti antaa vinkkiä seuraavasta, heijastimen saa roikkumaan johonkin, mitä seuraavassa paketissa on ja lankakeräkin saattaa antaa jotain vinkkiä.

Toinen paketti sisälsi Huopasesta neulotun kassin, Harry Potter Opalia Saksan maalta, karkkia ja pääsiäiskoristeaskartelun sekä suihkugeeliä.

Viimeiseen pakettiin laitoin Regia softista neulotut unisukat (Sinihelmi nukkuu sukat jalassa), suklaakonvehteja äidille ja Maomix lapsille, villapaidan muotoiset puikkopidikkeet, Sirdar Dune lankaa ja Colorado lankaa.

Ilmeisesti paketit olivat onnistuneita. Nyt en kasannut noita mihinkään teemaan liittyen vaan oikeastaan tietyt jutut oli ollut mielessä jo koko kierroksen ajan.Toivottavasti sain aikaan edes puolet siitä ilosta, mitä oma Snyni paketeillaan sai minussa aikaiseksi :)
Sitten vielä huivivaihdon paljastus. Parillani ei ole blogia, mutta oletan paketin olevan jo perillä. Värjäsin aiemmin tuota Floricaa, ja siitä tuli parille huivi. Tein langasta Minttumaarin vähän muokattuna. Jätin viimeiset kerrokset pois osin siksi, että pelkäsin langan loppuvan ja osin siksi, etten itse tykännyt niistä :) Ohje oli hauska ja mielestäni huivista tuli kivan kesäinen. Lankaa oli 131 g, ja pieni kerä tuota jäi yli, laitoin keränkin mukaan pakettiin, jos pari haluaa tehdä siitä vaikka kukan huiviaan koristamaan. Ihastuin huiviin valtavasti, enkä olisi malttanut tuosta luopua, toivottavasti pari tykkää huivista myös. Huivista tuli aika iso, mikä oli tarkoituskin. Mukaan lähti suklaata ja Virkkukoukkusen Miul on neuloosi- rintanappi.

Ennen...

Jälkeen.


Harvoin näytän keskeneräisiä juttuja täällä, mutta nyt lupasin äidille, että hän saa äitienpäivänä nähdä vilauksen tulevasta huivistaan. Papin työ estää äidin luona vierailun äitienpäivänä tänäkin vuonna, mutta hyvityksenä vilautan huivia. Äidillä ei siis ole aiemmin mallista aavistustakaan, joten samalla kyseessä on hyväksytyspostaus, että voin jatkaa työn loppuun ;) Tässäpä tämä. Huivi on vielä hiukan ruma, kun se ei ole pingotuksessa, mutta kyllä siitä aavistuksen saa, millainen huivista olisi tulossa.


Hyvää äitienpäivää maailman parhaalle äidille!
Vihervaaran jälkeen puikoilta on hypännyt kesähuivivaihdon huivi, mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan saan paketin postiin. Samalla pitäisi viedä myös Sny:n paljastuspaketti ;)
Kaveri oli käymässä täällä vappuna ja sain häneltä asiaan kuuluvan Virkkukoukkusen rintanapin, joka pääsi heti Vihervaaraan kiinni. Sitten piti itsekin käydä ohikulkiessaan Virkkukoukkusella Imatralla ja nappeja tarttui mukaan muutama lisää...


Samaisen kaverin kanssa tehtiin päivän reissu Helsinkiin papin vaatteiden perässä, mutta samalla tuli pistäydyttyä Menitassa. Ystävälle tarttui lankaa mukaan jopa enemmän kuin minulle, mutta löysin minäkin jotakin:

Kuvassa värit eivät ole ihan oikeat ja keriä on useampi, mutta tuo voisi päätyä jonkinlaiseksi topiksi tai tunikaksi.
Getknitted vastasi minulle viimein liittyen lankatilaukseeni (tehty tammikuussa), että lankoja ei ole saatavilla. Nyt sitten pitäisi miettiä otanko jotakin korvaavia lankoja vai rahani pois. TYHMÄÄ. Haaveilin niin saavani pian Regia silk lankaa ihanassa värissä :(
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja jaksamista niille kaikille, joille äitienpäivä aiheuttaa enemmän surua kuin iloa.
Vihervaara valmistui. Tai no ei tämä nyt ihan ohjeen mukaan mennyt, kun en halunnut huppua ja menin sekaisin raglankavennuksissa, mutta jotakin sinne päin. Tästä tuli sopiva keväinen takki. Sairastellessa oli hyvä neuloa loppuun viime syksystä puikoilla odotelut takki ja nyt se on sopivasti näille viileille kevätaamuille valmis. Ohjeena siis Tikrun Vihervaara. Itse olen ohjetta katsellut jo siihen aikaan, kun se ei ollut vielä Voguessa ilmestynyt, joten maksu täytyisi vielä suorittaa johonkin hyväntekeväisyyteen. Täytyy vielä miettiä mihin rahat laitan menemään.


Lankana vihreä Mambo, jota kului 622 g. Hihat neuloin 4,5 sukkapuikoilla (puikot olivat niin kauan työssä kiinni, että ehdin unohtaa ne ja olin sitä mieltä, että olen hävittänyt kyseisen kokoiset puikot ja "jouduin" ostamaan Knit Picksin vastaavat, Mutta ei se haittaa ;)) vartalo-osaan käytin 5 pyöröä. Ohje oli hyvä, ja loppujenlopuksi tosi helppo, ainakin näin, kun huppua ei tehnyt. Napeiksi pääsivät Snyltä saadut Knit Picksin napit, jotka sopii tuohon täydellisesti.

Ja lopputulos on ihana. Vaikkakin heti, kun yläosa ruettiin tekemään tasona, on nurjan puolen ja oikean puolen kerrokset ihan erinäköisiä, vaikka yritin silmukoita kiristellä. Kipeänä ei ilmeisesti neuleen laatu ollut sitäkään mitä normaalisti (miulla on aina ongelma tasona neulomisen siisteydessä). Mutta tuohon voisi höyrytys tepsiä. Eikä tuo minuu itteeni juurikaan haittaa, kanssaneulojia ehkä ;) Mutta tykkään tästä!!! Uskaltauduin lauantaina uhmaamaan sairaslomaa sen verran, että käytiin kuvaamassa Vihervaara pihalla ja kauppareissuilla (niitä kun on pakko tehdä sairaslomallakin, jos meinaa ruokaa saada) tuo on ollut jo päällä.


Täällä on viime päivät sairastettu kuumeessa keuhkoputkentulehdusta jälkitautina Thaimaasta saadusta flunssaviruksesta. En muista koska viimeksi olisin ollut näin pahasti kuumeessa ja näin poikki jonkun taudin takia. Tulipahan nyt sitten oikeasti jäätyä sairaslomalle, kun tuli kuumettakin.
Kipeänä olon keskelle on täytynyt saada vähän piristystä. Ensimmäinen päivä meni niin, etten edes jaksanut neuloa. Sittemmin olen jatkanut keskeneräistä Vihervaaraa piiiitkästä aikaa.
Tänään oli ensimmäinen päivä, kun oli vain lämpöä ja jaksoin sitten suihkuunkin raahautua. Kuitenkin ajattelin, että jos on mentävä suihkuun, niin miksen samalla laittaisi aiemmin ostamaani 10 min hiusväriä päähäni. Ensimmäinen piristysruiske saatu, hiuksista tuli kivat ja nopeasti ja vaivatta. Kuva ei tee oikeutta värille, mutta punaruskea on lopputulos.

Jo ennen sairastumista olin saanut valmiiksi puikoilla olleet sukat Trek XXL langasta. Väri näytti aika hurjalta kerällä, mutta sukista tuli ihan hauskat. Siis pinkkiä, violettiin vivahtavaa, keltaista ja oranssia. Sukat on neulottu kaksinkertaisella langalla 3,25 mm puikoilla. Lankaa n. 37 kokoisiin naisten sukkiin meni 77 g. Nämä päätyivät pingotuksen jälkeen lahjakoriin.


Tänään oli käytävä kaupassa, kun ruoka alkoi olla loppu. Samalla reissulla hain neuletapaamisesta eräältä kanssaneulojalta tilaukseni. Tehtiin yhteistilausta Colinettelta ja minä tilasin kaksi kappaletta Creative Jitterburg packia. Voi mitä ihanuuksia! Aika pienin tappeluin saatiin sovittua, mitkä paketit ovat minun pakkaukseni (näitä kun olivat tilanneet muutkin) Tässä pitäisi olla lankaa n. 500 g. Tuo yksi pinkki vyyhti on tosiaan sen verran räikeä, että kuvassa pinkki palaa rikki.

Lisäksi tänään sain vyyhdittyä valkean Florican ja upotin sen Kool Aidiin. Tämä on yhtä tulevaa projektia varten. Toivottavasti siitä tulee kivaa neuleessa. Nyt lanka näyttää kivan violetti- valkealta, mikä oli tarkoituskin.

Huomenna olisi vielä työterveyslääkäri aika, tänäänkin on ollut lämpöä, eikä olossa ole hurraamista. Huominen on ainakin vielä oltava sairaslomalla. Blaah.
Menossa mukana:
Nyt ihmettelen tässä- Papin blogi
Tällä hetkellä:
To do.... eli puikoille haluavat:
Kulutettu vuonna 2009:

SUOMI |